Kirjasto
Kirjasto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 12-16 (suljettu heinäkuussa). Kokoelmaamme kuuluu sekä kurssikirjoja että tieteellistä erikoiskirjallisuutta uskontotieteen kaikilta eri alueilta. Kirjastolla on myös kattava kokoelma tieteellisiä aikakausjulkaisuja, lehtiä ja kirjasarjoja. Uusimmat aikakausjulkaisujen numerot ovat esillä alakerran lukusalissa, vanhemmat lehdet ovat varastossa, josta henkilökunta tuo ne esille pyydettäessä. Suurimman osan kirjoista saa kotilainaan, lehtiartikkelit voi lukea joko paikan päällä kirjastossa tai kopioida. Haluamansa niteet voi joko tilata etukäteen Åbo Akademin kirjastotietokanta Alman kautta tai lainata suoraan avoimista hyllyistämme.
Lainausehdot
- Laina-aika on 28 päivää.
- Asiakas voi itse uusia lainan Alma:n kautta.
- Mikäli toinen asiakas on varannut kirjan lainausjakson aikana, kirjasto lähettää siitä tiedon lainaajalle, jota pyydetään palauttamaan kirja kuluvan lainausjakson päättyessä.
- Asiakas voi varata lainassa olevia kirjoja Alma:n kautta.
- Asiakas on aina itse henkilökohtaisesti vastuussa lainaamastaan kirjasta – siinäkin tapauksessa, että säilyttää sitä kirjaston luku- tai tutkijapaikalla.
- Lainausaikana kadonnut tai vahingoittunut kirja on korvattava.
Palautuspyynnöt
Kirjasto lähettää asiakkaalle lainan palautuspyynnön mikäli laina-aika on päättynyt tai kirjasta on tehty varaus. Mikäli lainaa ei ole palautettu viikon kuluessa palautuspyynnön lähettämisestä, kirjasto lähettää muistutuksen. Mikäli lainaa ei ole palautettu viikon kuluessa muistutuskirjeen päiväyksestä lukien, lainaaja asetetaan lainauskieltoon. Mikäli lainaa ei palauteta muistutuksista huolimatta, kirjasto lähettää asiakkaalle laskun ja tämä on velvollinen maksamaan siitä aiheutuvat kustannukset. Mikäli lasku jätetään maksamatta, kirjasto siirtää jatkotoimenpiteet perintätoimiston hoidettavaksi.